Extra Dividend
(Sassy Boy-Sunshine Penny) | Pepperseepearl
(Credit King-Tennessee Waltz) |
Pentueen isä: Extra Dividend
Tällä uroksella on näyttöä siitä että lapset kulkee. Sekä uros että narttu pennut ovat helppoja, hyvänkokoisia ja varma-ajoisia koiria joilta ennenkaikkea löytyy vauhtia. Ensimmäisestä suomen pentueestaan tämä irlannista tuotu herrasmies jätti vuoden tulokkaan 2005 ja Sm-2006 2. Royal Vetmanin. Eetu on myös tämän vuoden Vuoden Koira. Tämän ekan pentueen muita reipasvauhtisia koiria ovat mm. Rare Herbalist, Radiant Midwife ja Racy Shaman. Edellä mainituista Radiant Midwife kiri loppukauden vauhdilla josta palkitaan Vuoden Narttu tittelillä. Komeaa jälkeä kolmevuotiailta.
Ed. mainitun pentueen emä Lazzarella on Tennessee Waltzin pentuesisar. Pepin äiti Termu teki sitten nuoremman painoksen pieniä koiria myöskin Extra Dividendin kanssa. nämä sankarit ovat tänä vuonna 2 vuotiaita nuoria lupauksia. Zebraseezipzap on koko kauden heilunut narttulistan kärkisijoilla ja pärjännyt nuoresta iästään huolimatta avoimella tasolla loistavasti. Jaguarseejunior voitti ensimmäisen virallisen kisaturneensa Virpiniemi sprintin aikaan 16.81. Melko hyvin kun kyseessä on koiran 4. lähtö koskaan. Ketun muita meriittejä tälle kaudelle ovat mm: Tulokasmaljan 2 sija, Mastersin 2. sija Kasvattajakisa 2 sija ja Juniorderbyn 3 sija. Toinen lupaus nuoriherra Batseebone näytti myös omia lahjojaan olemalla juniorderbyn toinen ja takomalla todella kovia aikoja .Tämän pentueen muut jäsenet juoksevat tällä hetkellä kirjojaan ja väläyttelevät vauhteja jotka lupaavat todella hyvää ensi kaudelle.
Tässä tulikin sitten kaksi loistavaa syytä perustella urosvalintaani. Kaksi saman emälinjan narttua ovat tehneet saman uroksen kanssa todella vakuuttavaa jälkeä joten ensikertalais-nartulle tämä oli järkevä valinta. En halua kokeilla minkälaista jälkeä ilman jälkeläisnäyttöjä olevien urosten kanssa saa aikaan antaa viisaampien testata ne ensin, meillä on vielä aikaa kokeilla kun Pepin kanssa viisastutaan molemmat.
Kotioloissa Eddie on todella rauhallinen ja määrätietoinen uros. Tämä nappisilmä sohvanvaltaaja on loistava esimerkki miten kennelkoirasta tulee kainalokoira ja täysin edustuskelpoinen tilanteeseen kuin tilanteeseen.
Pentueen emä: Pepperseepearl
- Vuoden narttu 2005
- Sprintti Derbyn 2.
- Top Racen 2.
- 3-vuotiaitten Grand Prix 1.
- SM 3.
- EGU Openin 2.
- Turku Classicin 2.
Yksi harvoista nartuista maassamme joka menee kaikki matkat ja pärjää niilllä. Todella kovaa lähtevä koira joka ei kunnioita isojakaan uroksia kun pupujahti alkaa. Erittäin vahva ajovietti. Pepin ajat puhuvat puolestaan; vain kolme narttua koskaan on alittanut 19s maagisen rajan 325m, Peppi on niistä yksi. Gp:n voittoaikaan 30.54/520m saa hyvätkin pojat pistää tosissaan.
Kotikoirana Peppi on erittäin helppo. Käyttäytyy loistavasti joskin arvonsa tuntevasti kaikkia kohtaan, syö, juo ja nukkuu. Eli on hyvin tavallinen grey. Kropaltaan koira on loistava. Mitään isompia jumeja tai sanomisia ei kilpakausilta ole tullut ja tiheässä starttitahdissa neiti suorastaan paranee kisasta toiseen. Matkustaa myös erittäin mielellään joten kisamatkat neiti nukkuu ja lataa akkujaan.

Kia ja Little

Sissi ja Tikru

Pesulla :)

Roosa osaa jo vinuttaa varpaitaan, taustalla Sissi

Sissi olkapäällä.

Kia ja Elvis katsovat somasti kameraan.

Sissi ja Nooa kaulakkain

Sissi

Elvis 7vko toteaa että olen mies enkä hiiri. Kovan työn jälkeen kumihiiri kaivettiin sängyn alta ihan itselle ja ei sitä sitten kenenkään tarvinnut ihan heti edes katsoa, oli tarkka poika omastaa...

Piper The riiviöpulla. Hirmu ruokahalu nykyään tässä 7 vko.

Pentueen vaaleat koirat. Vasemmalta lukien Elvis, Kia ja Sissi.

Kaikki tai ainakin melkein. Roosa puuttuu niinkus edellisestäkin kuvasta. Vasemmalta Piper, Little, Sissi, Hyrrä, Tikru, Nooa, Elvis ja Kia

