PossujunaTreenikausi on nyt alkanut todenteolla ja ei niin kivuttomasti kuin aiempina vuosina. On upea asia että lunta riittää ja on kunnon talvi ilman jäätiköitä, mutta maastossa liikkuminen näillä lumisenttimetreillä on rankkaa. Ensin taaperretaan pieni kapoinen polku normaalia reittiä ja huomataan sitten viimeistään parin päivän päästä että polku on tuiskunnut umpeen. Positiivista kuitenkin huomata että koirat tekevät työtä tosissaan syvistä hangista huolimatta.

Tämän vuoden treenin aloitus koirien kunnon puolesta on ollut huomattavan paljon kivuttomampaa kuin ennen. Ohjelmaa on hieman muutettu ja se näyttäisi toimivan paremmin kuin hyvin. Nyt edetään koirien ehdoilla ja toivotaan että varhainen kevät päästää aloittamaan nopeusharjoittelun aikataulussa.

Koska treenaaminen pahimmillaan on yksinäistä puurtamista huonossa kelissä, Nordic kevensi tunnelmaa ja aloitti kennelin sisäiset “possukävelyt”. Kaikki kasvatit ovat hienosti treeni-ikäisiä ja yhdessä juokseminen onnistuu loistavasti. Taas niitä hetkiä kasvattajan arjessa, jossa jalostusvalinnat luonteessa ja jaksavissa geeneissä näkyvät käytännössä. Samaan aikaan kun koirat nauttivat talvihangista, omistajat kertaavat kuulumisia ja suunnittelevat tulevaa. Lenkit jatkuvat näillä näkymin vielä jonkin aikaa. Tervetuloa klaanilaiset jatkossakin :)

Written on Maaliskuu 9th, 2010 & filed under Kilpailut
LEAVE A COMMENT
Comment
:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: