Racing-sirkus siirtyi Tampereelta Turkuun ja vuorossa oli Pro Dealers sijoituslähtöpäivä. Nordicista osallistui kasvattien lisäksi kolme omaa kilpuria kolmelle eri matkalle.

Capes Francine aloitti kautensa kisakentiltä haparoiden. Hyvä lähtö ja kova kiihdytys lupailivat jo hyvää sijoitusta kunnes nuori narttu ajautui ulkoradoille haahuilemaan. Viime vuoden viimeinen lähtö samalla matkalla päättyi kovaa kolarointiin samassa kaarteessa, joten mene ja tiedä oliko se vielä mielessä? Sijoitus viides ja kotia katselemaan koiran kanssa peiliin.

Seuraavana oli vuorossa Lil Bit of Pixie. Little oli kaksivuotiaana erittäin lupaava. Kova alkukiihdytys oli sen tunnusmerkki, eikä taipunut ihan muutaman satasen jälkeen. Viime vuosi meni penkin alle menneen talven jäljeltä rimpuiluksi. Tuntui että koirakin olisi odottanut pystyvänsä parempaan ja yrittävänsä liikaa. Tämä talvi oli Littlelle parempi. Talvi meni terveenä ja tulokset alkavat pikkuhiljaa näkymään. 495m metrin matkalta tuli voitto päivän parhaimpaan aikaan ja luokkaa 1.

Moolah Bonza jatkoi totuttuun tyyliin hieman pitemmällä matkalla. 560m sujui upeasti kärjessä aivan loppumetreille asti kunnes Eijas Choice vei voiton varmaan tyyliin. Silti Saaran tulos lämmitti mieltä ja antoi varmuutta että koira on kunnossa.

Kasvatteja oli Turussa paikalla paljon. 325m matkalla samassa lähdössä esiintyi kaksi esikoispentueeni koiraa Spin of Billywig ja vasta uraansa aloitteleva Wind of Veela. Hyrrä voitti lähdön näytöstyyliin ja siskonsa Kia avasi uransa ekan virallisen startin olemalla hienosti neljäs.

Samassa lähdössä Gabbyn kanssa edusti myös Notos. Nordicin ykköstykkeihin kuuluva uros ei ole aikaisemmin lyhyellä suuremmin esiintynyt ja alun seikkalun jälkeen otti hyvän kakkostilan nimilleen.

Kaikias on päässyt jo kauden avauskisoissa voiton makuun. Saman se toisti tänään. Juoksu oli jäätävä ja Casper johti selvästi lähdöstä maaliin.

Littlen seurana samassa lähdössä oli myös siskonsa All of Aethonan. Sissin lähtö ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan ja tulos maalissa neljäs. Tästä noustaan, odottakaa vaan…

Kokonaisuutena kisapäivä oli oikein hyvä. Gabbyn haparointi arvelutti jatkoa ajatellen ja kisakäytäntöjen muutokset aiheuttivat hieman päänvaivaa. Siitä huolimatta; kiitokset Turkuun.

Written on Kesäkuu 10th, 2010 & filed under Kilpailut Tags: , , ,

Turun viimeinen, ja samalla kauden 2009 päättävä, kilpailupäivä on ohi. Nordicilla juoksi omia kolme, ja muutama kasvatti oli näyttämässä taitojaan. Samoilla sävelillä mentiin päättäjaiskilpailu kuin kauden aikaisemmatkin: hymyn aihetta riitti kotiin ajaessa. Tällä kertaa mukana oli myös hieman haikeutta.

Read the rest of this entry »

Written on Lokakuu 11th, 2009 & filed under Kilpailut Tags: , , , , ,

Kennelin tilinpäätös kaudesta 2009 on pian käsillä, sillä ensi lauantaina on sesongin päätös. Saldoa laskellessa sunnuntain Turku Classicin alkueräpäivä ei kuulu niihin huonompiin. Pidempää selvitystä odotellessa tehdään pieni yhteenveto.

Read the rest of this entry »

Written on Lokakuu 5th, 2009 & filed under Kilpailut Tags: , , , , , ,

treeniJunior Derbystä päästiin kotiin ja suunnattiin katse kohti Turkua. Little otti heti viikon loman ja Piper jäi saikulle. Classicin alkueriin lähti Arttu ja seuralaiseksi Dee ja Lillan.

Arttu uupui omassa erässään pahasti, mutta pääsi jatkoon. Oulun terä oli kokolailla poissa,vaikka koira muuten vaikutti hyvältä. Dee juoksi harjoituksen lyhyellä ja oli myös hieman vaisu. Aika kuitenkin kohtuullinen 19.37/325m. Pikku Lillan (Solve the puzzle – Pepperseepearl) oli mukana haistelemassa kisatuulia ja viihtyi hienosti.

Seuraavana viikonloppuna Arttu huilasi ja Little oli jälleen tosi toimissa. Nuori herra osallistui kaksivuotiaitten urosten Puppy Mastersiin ja voitti sen varmasti ja vakuuttavasti aikaan 28.68/480m . Gabby ja Dee olivat mukana harjoittelemassa ja pitämässä pojalle seuraa. Juniorit siirtyivät nyt talvitauolle. Hyvä niin koska seuraava kisapäivä Turussa oli oikeesti painajainen.

Vuorossa siis Classicin finaali ja Tulokasmalja. Arttu ja Little. Ja aivan järjetön ilma. Satoi, tuuli ja ujelsi niin että oli järki mennä. Tytöllä nousi kuume ja minulta käyrä. Rata oli niin huono kuin siitä voi tulla, varsinkin ulkoa. Ja siellähän meidän pojat nökötti molemmat. Arttu ryytyi niin totaallisesti kuin ryytyä voi kun suossa juoksee. Littlelle ei riittänyt vauhti eikä matka eikä edes jakso. Kasvateista Swing of Snidget oli hienosti kolmas Capes lee-narttukisassa. Eli joo kamala reissu mutta tulipa tehtyä. Tosta tulokasmaljasta vielä että oli muuten meidän perheen 4. kakkonen ko kisassa johon pääsee vuoden 6 parasta tulokasta. Tiukassa on voitto. No jos ensi vuonna sitten :) Kaikesta huolimatta vuosi on nyt sitten pulkassa ja saldossa suurimpana näkyy Littlen Vuoden Tulokas titteli. Mamman mustamurjottaja :)

Written on Lokakuu 1st, 2008 & filed under Kilpailut Tags: , , , , ,