Suurkiitokset kaikesta

Turun viimeinen, ja samalla kauden 2009 päättävä, kilpailupäivä on ohi. Nordicilla juoksi omia kolme, ja muutama kasvatti oli näyttämässä taitojaan. Samoilla sävelillä mentiin päättäjaiskilpailu kuin kauden aikaisemmatkin: hymyn aihetta riitti kotiin ajaessa. Tällä kertaa mukana oli myös hieman haikeutta.

Vauhti paranee loppua kohden

Kennelin tilinpäätös kaudesta 2009 on pian käsillä, sillä ensi lauantaina on sesongin päätös. Saldoa laskellessa sunnuntain Turku Classicin alkueräpäivä ei kuulu niihin huonompiin. Pidempää selvitystä odotellessa tehdään pieni yhteenveto.

2008 Junior Derby

Alkaa olla kylmä. Pohjoisessa on vielä kylmempi. Kahden viikonlopun turnee Haukiputaalle tiesi ajamista ja ja kovaa kisaamista. Omista Little ja Piper ilmoitettiin kaksivuotiaitten Junior Derbyyn ja Arttu Kuljetus Haverisen stayer kisaan, jolloin matkana siis 712m. Kasvatteja oli myös ilmoitettu kunnioitettava määrä. Yhdeksästä pennusta kuusi oli mukana alku kahinoissa. Näistä Nooa (Nature of Niffler) joutui jäämään [...]