treeniJunior Derbystä päästiin kotiin ja suunnattiin katse kohti Turkua. Little otti heti viikon loman ja Piper jäi saikulle. Classicin alkueriin lähti Arttu ja seuralaiseksi Dee ja Lillan.

Arttu uupui omassa erässään pahasti, mutta pääsi jatkoon. Oulun terä oli kokolailla poissa,vaikka koira muuten vaikutti hyvältä. Dee juoksi harjoituksen lyhyellä ja oli myös hieman vaisu. Aika kuitenkin kohtuullinen 19.37/325m. Pikku Lillan (Solve the puzzle – Pepperseepearl) oli mukana haistelemassa kisatuulia ja viihtyi hienosti.

Seuraavana viikonloppuna Arttu huilasi ja Little oli jälleen tosi toimissa. Nuori herra osallistui kaksivuotiaitten urosten Puppy Mastersiin ja voitti sen varmasti ja vakuuttavasti aikaan 28.68/480m . Gabby ja Dee olivat mukana harjoittelemassa ja pitämässä pojalle seuraa. Juniorit siirtyivät nyt talvitauolle. Hyvä niin koska seuraava kisapäivä Turussa oli oikeesti painajainen.

Vuorossa siis Classicin finaali ja Tulokasmalja. Arttu ja Little. Ja aivan järjetön ilma. Satoi, tuuli ja ujelsi niin että oli järki mennä. Tytöllä nousi kuume ja minulta käyrä. Rata oli niin huono kuin siitä voi tulla, varsinkin ulkoa. Ja siellähän meidän pojat nökötti molemmat. Arttu ryytyi niin totaallisesti kuin ryytyä voi kun suossa juoksee. Littlelle ei riittänyt vauhti eikä matka eikä edes jakso. Kasvateista Swing of Snidget oli hienosti kolmas Capes lee-narttukisassa. Eli joo kamala reissu mutta tulipa tehtyä. Tosta tulokasmaljasta vielä että oli muuten meidän perheen 4. kakkonen ko kisassa johon pääsee vuoden 6 parasta tulokasta. Tiukassa on voitto. No jos ensi vuonna sitten :) Kaikesta huolimatta vuosi on nyt sitten pulkassa ja saldossa suurimpana näkyy Littlen Vuoden Tulokas titteli. Mamman mustamurjottaja :)

Written on Lokakuu 1st, 2008 & filed under Kilpailut Tags: , , , , ,