Meidän kennelin kisakausi pyörähti käytiin Tampereen Kaupissa neljän koiran voimin. Lil Bit of Pixie ja Capes Francine harjoittelivat vielä yksinään trialin merkeissä, mutta Moolah Bonza ja Jaguarseejunior juoksivat Raila Laineen muistoksi järjetetyn kisan 480m matkalla. Tänä vuonna Railan memorial oli erittäin kovatasoinen. Mukana olivat kahden edellisen vuoden voittajat Eijas Choise ja Black King ja nuoret haastajat Boreas ja Notos.

Lähdön odotusarvot kääntyivät päälaelleen heti lähdön jälkeen kun kopista 3 startannut Jaguarseejunior lähti vetämään joukkoa Nordicin nuoret kadetit perässään. Asetelma Jaguarseejunior, Notos, Moolah Bonza ja Boreas jatkui aivan kalkkiviivoille asti jolloin Notos puristi itsensä voittajaksi. Omat veteraanit, ne todellakin ovat kuusivuotiaita, eivät saanneet ratkaistuksi kakkossijaan vaan tuloksena oli tasapääjuoksu. Boreas sijoittui hienosti seuraavaksi. Omaa mieltä lämmitti jo hyvinkin odotettu kasvattien menestys, mutta Ketun ja Saaran repäisevä 29 sekunnin alitus kauden ensimmäiseen lähtöön oli mahtavaa.

Meidän vetskujen eläkepaperit siis tulivat bumerangina takaisin “kelasta”. Koko talven normaalisti treenanneet veijarit jatkoivat keväällä vetoharjoituksiin ja siitä radalle. Molemmat kisannevat kauden mittaan harvakseltaan ja rajansa tietäen. Tällä tarkoitetaan molemmille sopivia matkoja ja ratoja. Näistä molemmat ovat näyttönsä antaneet. Nyt tätä tehdään siksi että voidaan, ei koska olisi pakko. Ketun kaltaisen koiran urasta suurin osa treenareista näkee vain unta. Vai miltä tuntuisi voittaa kaikki isot keimit samana vuonna? Osa on jo tuon saavutuksen minun ja Ketun osalta unohtanut, minä en unohda.

Tampereen juoksu-urakka jatkui kahdella lyhyen trialilla. Capes Francinen kohdalla kaikki paitsi lähtö meni pieleen. Gabby lähti todella kovaa yllättäen vieheenvedon saamalla rätin kiinni ennen ekaa kaarretta. Viehe kiertyi vaarallisen näköisesti toiseen takajalkaan ja vain ihmeen kaupalla pahemmalta onnettomuudelta vältyttiin. Lil Bit of Pixie juoksi itselleen erittäin epätyypillisesti sprintillä ja vielä loistavaan aikaan. Mielenkiintoinen päivä oli kokonaisuudessaan hyvä.

Päivän lopusta Nordic edustuksesta vastasi Spin of Billywig, joka voitti hienon selvästi oman starttinsa mahtavaan aikaan.

Written on Kesäkuu 10th, 2010 & filed under Kilpailut Tags: , , , , ,

Turun viimeinen, ja samalla kauden 2009 päättävä, kilpailupäivä on ohi. Nordicilla juoksi omia kolme, ja muutama kasvatti oli näyttämässä taitojaan. Samoilla sävelillä mentiin päättäjaiskilpailu kuin kauden aikaisemmatkin: hymyn aihetta riitti kotiin ajaessa. Tällä kertaa mukana oli myös hieman haikeutta.

Read the rest of this entry »

Written on Lokakuu 11th, 2009 & filed under Kilpailut Tags: , , , , ,

Kennelin tilinpäätös kaudesta 2009 on pian käsillä, sillä ensi lauantaina on sesongin päätös. Saldoa laskellessa sunnuntain Turku Classicin alkueräpäivä ei kuulu niihin huonompiin. Pidempää selvitystä odotellessa tehdään pieni yhteenveto.

Read the rest of this entry »

Written on Lokakuu 5th, 2009 & filed under Kilpailut Tags: , , , , , ,

Lyhyt tilannetiedotus Oulun Virpiniemestä. Pidempi tulee myöhemmin

Read the rest of this entry »

Written on Syyskuu 27th, 2009 & filed under Uutiset Tags: , , , ,