RE-280-Virpiniemi---ZefyrosChester eli Sepe välillä myös Seppo. Tällä koiralla on monta nimeä ja suurin osa niistä liittyy jotenkin kieltämiseen. Sepellä on valikoiva kuulo, se on ehkä isoveljensä ohella universumin ahnein eläin ja ehdottomasti lahjakkain ja persoonallisin koira mitä minulla on ollut. Chester on yhden sortin lapsitähti. Uran ensimmäinen startti oli Mastersin alkuerä, toisessa Sepe voitti Jurvarinteen Consolation cupin itseään puolta vanhemmilta konkareilta. Seuraavat lähdöt olivatkin Suomen kolme kovinta kiekkaa eli Derbyä. Lopputuloksena Finaalin toinen sija, vaivaiset kolme sadasosaa hävinneenä. Elämänsä ensimmäisen sprinttimatkan Chester juoksi syyskuussa. Tuloksena oli uusi Haukiputaan rataennätys aikaan 16.40. Tämän jälkeen nuori herra osallistui Vaisaari Sprinttiin tavoitellen alkuerässä Turun rataennätystä jääden siitä yhden sadasosan ja voittaen finaalin erittäin raskaalla radalla päivän nopeimmalla ajalla.   Chester oli syyskuussa 18kk eli puolitoista vuotta. Se otti ensimmäisen kauden suurvoittonsa, huippuaikansa ja rataennätyksensä nuorempana kuin mitä Suomessa yleensä edes aloitetaan ratakoulutus. Chester on jo nyt ykkösen koira. Tästä voi tulla isona mitä vaan.

Kaudella 2009 Chester juoksi koejuoksut mukaan lukien 11 starttia. Palkintopallisijat jakautuivat seuraavasti 6-1-1.

Written on Syyskuu 10th, 2009 & filed under
LEAVE A COMMENT
Comment
:D :-) :( :o 8O :? 8) :lol: :x :P :oops: :cry: :evil: :twisted: :roll: :wink: :!: :?: :idea: :arrow: :| :mrgreen: