
Ei pelkällä treenillä, myös lihashuoltoa tarvitaan
Upea kisapäivä sekä kelin että menestyksen puolesta Sveitsin radalla. Omista mukana viisi koiraa ja kasvatteja hivenen enemmän. Ei voinnut tänäänkään omistaan ja omistajistaan valittaa.
Kettu (Jaguarseejunior) juoksi toiseksi ihan kelvollisella ajalla,mutta ryssien taas lähtönsä aivan täysin. Vauhtia riittäisi mutta jos koppikäytös ei taas muutu ennalleen tolppia on turha odotella. No tyytyväinen kuitenkin kun viisvuotias juoksee avoimen luokan kärkiporukoissa.
Seuraavaksi oli vuorossa Casper (Kaikias) ja sieltä se nyt tuli, eka voitto PÄIVÄN NOPEIMMALLA AJALLA ja näytöstyyliin. Näistä keskenkasvuisista vuotiaista uroksista kuudesta viisi on nyt tahkonnut kiiltävää rautaa omistajan hyllyyn. Loistavia pentuja!
Kimi (Notos), Chester (Zefyros) ja Saara (Moolah Bonza) väänsivät seuravassa lähdössä. Kimi sai Saaran kanssa puhtaan juoksun, muut tölvivät toisiaan ja kompuroivat perään kuka mitenkin ekoista kaarteista pystyssä selvisivät. Kimi voitti, Saara väänsi väkisin toiseksi ja Chester oli kolmas. Oikein mallikasta. Kun sitten Kimin aika oli vielä huima 28.70 ja Saaran 28.79 olivat kyseessä päivän toiseksi ja kolmanneksi nopeimmat ajat. Siis puolitoista vuotiaalle pennulle ja viisipuolivuotiaalle nartulle. Että näin. Joku voisi jopa sanoa että naapureita voi harmittaa…
Seuraavaksi alettiin karsia koiria Junior Derbyyn. Kisa on tallillemme kovin tuttu. Palkintosijoja on tullut useita ja viime vuonna Little ( Lil bit of Pixie) toi ko kisassa voiton. Tänä vuonna Gabby (Capes Francine) oli ainut meidän kaksivuotias, joten yhdellä nartulla 19 mukaan ilmoittautuneen sekaan. Tuloksena voitto hieman vaatimattomalla ajalla 29.19 ja mukaan ensi sunnuntain Junior Derby finaaliin. Hieno Gabby!
Grand Prix kisakin on meille tuttu, voitosta. Siihen oli tänä vuonna ilmoitettu 17 kolmivuotiasta kilpuria. Näistä Pottereita (Extra Dividend-Pepperseepearl) oli viisi kipaletta. Lähtöihin arvonta ei taaskaan suosinut vaan kolme kovaa Nordic koiraa oli samassa lähdössä ja loput kaksi myös vierekkäisissä kopeissa. Ekassa erässä Little voitti ja veljensä Hyrrä (Spin of Billywig) palasi pitkältä tauolta huipulle ja toiseksi. Roosa (Swing of Snidget) oli neljäs. Kolmannessa erässä Sissi (All of Aethonan) ja Piper (Fire of Phoenix) väänsivät neljän muun kanssa viimeisistä finaali paikoista. Sissi lunasti kakkosella itselleen paikan finaaliin, mutta Piperin tuuri oli huonompi. Onko vika radassa, tuurissa, rasituksessa vai noissa kaikissa, en tiedä mutta lopputuloksena viikko sitten Derbyn finaalissa juhlineen nartun ranteessa on nyt paha murtuma ja ainakin kausi on tässä. Toivottavasti ei ura. Rata oli tänään kova. Hyvinkäällä se on aina kova. Hiekka tekee siitä semmoisen eikä taikoja muuhun oikein ole. Rataa oli huollettu viimeisen päälle, mutta aina näitä tulee. Joka tapauksessa vituttaa ku oravaa mil on käpy jäässä. Pipari juoksi kuitenkin jopa murtuneella ranteella ajan, johon aikamoni muu olisi ollut tyytyväinen terveellä koiralla, eikä jäänyt edes lähtönsä viimeiseksi. On se kova likka.
Kokonaisuutena päivä meni hyvin. Omaan talliin kaksi voittoa ja kaksi kakkosta ynnä kolmonen kaupan päälle. Kasvateille yhtä lukuunottamatta palkintopallisijoja. Näillä vaatimattomilla pentumäärillä voisi sanoa että menee hyvin. GP:n finaalissa puolet ovat Nordic kasvatteja,eivätkä edes missään altavastaajan asemassa. Junior Derby on jo pedattu ylivoimaiselle ennakkosuosikille, mutta mennään nyt koittamaan mitä sieltä irtois.Neljät kisat vielä ja kausi olisi siinä. Sitten voikin laskea mitä jää ns viivan alle. Miten meni omat suhteessa muihin ja mikä on oman tallin sijoitus ja voittoprosentti. Kiitos jälleen kerran kasvattien omistajille hyvästä työstä. Ehkä juhlistamme kauden loppua jotenkin, olisi varmasti syytä.
